Ehkäpä nuo talvivaatepostaukset jo hieman kyllästyttävät 😉 Ajattelin tosin vielä jatkaa niitä ainakin kaupunkitalvitakkien osalta (kiinnostaako teitä teiniosaston talvivaatteet?), mutta tähän väliin hieman kahdeksanvuotiaan kaverisynttäreistä. Ne järjestettiin samalla dinosaurusteemalla kuin tämän syksyn pikkupoikien yhteiset sukulaissynttäritkin. Tuossa aiemmassa postauksessa on enemmän kuvia tarjoiluista ja kattauksesta, tässä enemmänkin kaverisynttäreiden ohjelmasta ja käytännön järjestelyistä.
Olen ottanut käyttööni tuollaisen kovakantisen Juhlat-vihon, jonne kokoan ideoita ja muistettavien asioiden listoja esimerkiksi syntymäpäiviin liittyen. Vihko ei ole sisältä mitenkään kaunis tai siististi ja huolitellusti kirjoitettu. Se on enemmänkin muistiinpanotyyppinen. Kyllästyin kuitenkin siihen, että juhliin liittyviä irrallisia muistilappusia alkoi kertyä sinne ja tänne ja lopulta menivät aina roskikseen. Miksi lähteä seuraavalla kerralla jälleen miettimään kaikkea alusta asti, kun voisi kurkata aiempien juhlavalmisteluiden listaa ja todeta, että noinhan me silloin tehtiinkin. Oliko se hyvä juttu? Pitäisikö sitä jotenkin muuttaa? Tuo juttu toimi ja tuo ei. Tämä lapsi toivoo tällaista juttua jne. Nyt ne jäävät kaikki tuohon vihkoon ja sieltä niitä on helppo tarkistella juhlajärjestelyiden aikana ja sen jälkeen seuraavien juhlien yhteydessä.
Emme ole varsinaisesti koskaan rajoittaneet kutsuttavien lapsivieraiden määrää. Jokainen lapsi on muunmuassa saanut kutsua esimerkiksi koko eskariryhmänsä synttäreilleen. Varsinaisesti en koe järjestelyiden kannalta mitenkään suurta eroa siinä, onko vieraita 5, 15 vai 25. Toki useampi vieras tarvitsee enemmän tilaa ja paikkoja esimerkiksi ruokapöytään ja tarjoiltavaa pitää olla hieman enemmän, mutta siinäpä ne erot sitten ovatkin. Toisinaan lapset ovat itse toivoneet vain muutaman vieraan, että voisivat enemmän leikkiä. Ja se toki lienee yksi ero. On helpompi leikkiä yhdessä pienemmällä kuin isommalla porukalla. Isompi vierasmäärä tarvitsee tarkemmin etukäteen suunnitellun yhteisen ohjelman ja leikit.
Nimenomaan noita isompia synttäreitä varten, olemme kehittäneet tällaisen vaatekassisysteemin. Joitakin vuosia taaksepäin monesta liikkeestä sai ostosten yhteydessä paperikassin. Vuoden varrella niitä saattoi kertyä useita. Aloinkin tietoisesti laittaa niitä sivuun tätä käyttötarkoitusta varten. Nuo kasseissa näkyvät legomerkit ovat nimitarroja, jotka printtasimme tarrapaperille. Tarran alla oli tila lapsen nimelle. Tällä kertaa kirjoitin nimitarrat tuollaisiin valmiisiin tarrapohjiin. Käytin siis jälleen näitä samoja paperikasseja, jotka ovat nähneet jo monet syntymäpäivät.
Mikä näiden kassien idea sitten on? Voit arvata, että jos taloon tulee 10 tai 20 vierasta, eteinen täyttyy nopeasti kengistä ja ulkovaatteista. Sehän ei toki haittaa mitään, mutta lähdön hetkellä omien vaatteiden ja sen eksyneen hanskan löytäminen saattaa olla haasteellista etenkin jos kaikkia tullaan hakemaan samaan aikaan ja eteinen täyttyy sekä lapsivieraista että hakijoista.
Kun vieras astuu ovesta sisään, hänet toivotetaan tervetulleeksi ja hän saa nimellään varustetun paperikassin. Kassin pohjalle hän voi riisua kenkänsä ja kenkien päälle muut ulkovaatteensa. Valmiiksi pakatut kassit nostetaan riviin kuistin penkille ja sen alapuolelle. Toisinaan lapset haluavat säästää juhlista kotiinvietäväksi vaikkapa kauniin servetin, popcornirasian tai nimikyltin. Joillakin synttäreillä lapset saavat vaikkapa onginnasta yllätyspussin jne. Nuo kotiinvietävänsä lapsi voi myös kesken juhlien käydä viemässä omaan kassiinsa, jossa ne sitten odottavat häntä lähdön hetkellä eivätkä unohdu juhlapaikalle.
Vanhemmat ovat monesti lastaan hakiessaan kiitelleet tätä systeemiä, sillä omat vaateet löytyvät helposti ja näppärästi. Tämä järjestely ei myöskään vaadi mitään suuria investointeja eikä vaivannäköä. Nimenhän voi kirjoittaa tussilla myös suoraan paperikassiin ilman tarroja ja samaa kassia voi käyttää uudelleen ja uudelleen, ellei se kastu pahasti kengistä tai repeä, mutta sellaisen kassin voi aina korvata uudella. Ehkäpä tämän avulla on jäänyt jokunen kenkäparikin sekaantumatta 😉 (Viittaan siis kirjoitukseeni Vikingin goretexeistä).
Näitä kaverisynttäreitä vietettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä. Harvemmin enää siihen aikaan olemme viettänyt ulkona synttäreitä, mutta tällä kertaa sain ajatuksen liittyen ulkoiluun. Ajatus syntyi oikeastaan siitä, kun meidän pikkupojat innostuivat aikaisin pimenevien iltojen myötä leikkimään kotipihassa taskulamppujen kanssa. Ehdotin miehelleni, että entäpä jos järjestettäisiin pimeäsuunnistusta. Ajattelin, että se voisi olla lasten mielestä hauskaa. Kutsuihin piti vaan muistaa kirjoittaa, että olemme osan ajasta ulkona ja tarvitaan siksi lämpimät vaatteet ja sään mukainen varustus.
Ajattelin, että viuhkasuunnistus sopisi parhaiten tämän ikäisille. Suunnittelimme, että lapset suunnistavat pareittain (tai pienissä ryhmissä) ja jokaisella parilla on oma värikoodinsa. Printtasimme väriprintterillä samanlaiset, mutta eriväriset dinosaurukset. Ostin vastaavilla väreillä kartonkeja dinosaurusten taustalle.
Liimasin dinosauruspaperin kartongille, ruudutin takapuolen (kartongin) yhdeksään yhtä suureen osaan ja numeroin ne. Numerot ovat väärinpäin siitä syystä, että käännettäessä palat oikeinpäin, syntyy dinosauruksen kuva sitten oikeassa järjestyksessä/oikein päin. Oikeastaan tarvitsin numeroita apuna, että sain ulos rasteille juuri oikeat kortit ja lisäksi siksi, että joku tarvitsisi apua palapelin rakentamisessa (takaa voisi hieman luntata oikeaa järjestystä tarvittaessa). Numeroinnin jälkeen kontaktoin kartonki- ja dinosauruksenkuvapuolet.
Lyijykynäruudutusta apuna käyttäen leikkasin kaikki dinosauruksen kuvat yhdeksään samankokoiseen palaan.
Mieheni teki suuntaa antavat kartat piha-alueestamme. Koska osa dinosauruksen kuvasta oli pelkkää valkoista taustaväriä, keksin antaa jokaiselle ryhmälle ykköskortin malliksi etsittävistä korteista. Lisäksi he pystyivät oman korttinsa taustaväristä tarkistamaan minkä värisiä kortteja juuri heidän kuuluisi etsiä. Rastit 2 – 9 merkittiin karttaan. Jokaista paria varten tein kahdeksan erillistä karttaa eli yksi rastinumero aina yhteen karttaan. Merkitsin numerot ryhmän värillä. Järjestin karttanumerot alkamaan jokaisella ryhmällä hieman eri numeroista, että jokainen saisi kokea etsimisen ja löytämisen riemun sen sijaan, että vain peesaisi edellä kulkevaa paria.
Kieputimme pikaisesti muoviämpäreiden ympäri ilmastointiteippiä, johon kirjoitimme kunkin rastin numeron. Ämpärissä odotti sitten jokaiselle parille yksi kortti omalla värikoodilla.
Synttärit alkoivat suunnituksella, jolloin ulkovaatteita ei tarvinnut riisua ja pukea edestakaisin. Kaikki saivat käyttöönsä taskulampun, koska silloin todellakin oli jo aivan pimeää. Rastien etsiminen pimeässä ei ollut lainkaan niin helppoa kuin valoisalla. Ympäristö oli kuitenkin turvallinen, koska se oli rajattu piha-alueeseemme eikä esimerkiksi kadulle tarvinnut mennä lainkaan.
Pari sai siis aina yhden kartan, etsin sen mukaan rastin, otti rastilta kortin, toi ”käytetyn” kartan takaisin ja sai uuden kartan tilalle. Pimeys ja taskulamput toivat sopivaa lisäjännitystä etsimiseen.
Kun kaikki parit olivat löytäneet jokaisen rastin ja keränneet kortit, menimme sisälle ja riisuimme vaatteemme nimikoituihin paperikasseihin 😉 Sen jälkeen jokainen pari vielä kokosi dinosauruspalapelinsä ja palkinnoksi jaettiin taskulamput.
Pimeäsuunnistuksen, palapelien, palkintojen ja käsienpesun jälkeen oli vuorossa herkuttelua kera tulivuorikakun (sekin näytti hyvältä pimeässä), lahjojen avaamista ja leikkimistä. Aika tuntui riittävän sopivasti jokaiseen osioon.
