Kuopus syysretkellä

Vuosi sitten näihin aikoihin kuopus täytti neljä vuotta. Tänä vuonna tulee yksi vuosi lisää. Viime vuonna upeaa kesää seurasi upea syksy ja tuona lokakuisena päivänäkin lämpötila kipusi kahteenkymmeneen asteeseen retkemme aikana! 

Lapsen käsiin juuri sopiva eväskori löytyy täältä. Meidän kori on ostettu kotimaiselta jälleenmyyjältä, joka lopetti juuri toimintansa, mutta muitakin kotimaisia myyjiä varmasti löytyy. Koreja myydään myös muissa väreissä.

Tuona päivänä retkelle lähdimme vain kuopus ja minä kahdestaan, koska isoveli oli silloin sairaana. Valitettavasti kuopuskin sairastui sitten myöhemmin eikä ollutkaan kyse mistään pikku taudista. Onneksi ne ikävät muistot ovat jo takanapäin.

Muistan tuolta retkeltämme tuossa yläkuvassakin (tarkkaan katsottuna) näkyvän etusormen, joka aina osoitti milloin minnekin ja osoitusta seurasi kysymys. Neljävuotiaat ovat kyllä miehiä (tai naisia) parhaassa iässään noiden lukuisten kysymystensä ja pohdintojensa kautta. He osaavat ottaa kaiken irti juuri tästä hetkestä, kunpa itsekin pystyisi samaan!

Puisto oli tulvillaan lempilehtipuuni — eli vaahteran — toinen toistaan kauniimpia lehtiä.

Retkemme alkoikin lehtien tarkemmalla tutkimisella.

Ja tämä se vasta hauskaa olikin! Juokseminen lehtimeressä.

Olimme valinneet retkelle mukaan muutaman kuopuksen suosikkipehmon. Niitä oli myös kiva hoitaa.

Retket eivät ole toki mitään ilman eväitä, joten kun oli aikansa juossut ja touhunnut, tuli tietenkin nälkä 😉

Nämä lempparikenkäni olen esitellyt jo useampaan kertaan esimerkiksi täällä. Ne on ostettu täältä La Coquetalta.

Ketulle — jonka kuopus on nimennyt Herra Reposeksi (Petteri Kaniinista) — piti pukea lämmin karvaliivi. Sen jälkeen seurasi uusi kysymysten sarja kera etusormen 😉

Pojat ja kepit — vastustamaton yhdistelmä — eikä tämäkään retki päättynyt ilman. Kuopus löysi miestä isomman kepin eikä mielikuvituksella ollut sen jälkeen rajoja. Ensin se toimi onkena. Sen jälkeen kuopus käytti sitä haravana ja teki itselleen suuren suuren lehtipinon. Sitten hän otti juosten vauhtia ja hyppäsi tekemäänsä lehtikasaan, jonka taas haravoitiin, juostiin ja hypättiin. Uudestaan ja uudestaan, kuten neljävuotiaan elämään sopii!

Ja lisää lehtisadetta! <3

 

Kuopuksen vaatteet:

Nautitaan syksyn kauneudesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *