Mihin sitten nuo neuvoni ja opetukseni perustuvat? Meillä jokaisella on oma tärkeänä pitämämme arvomaailma, jonka mukaan pyrimme elämään ja sen myötä myös luonnollisesti siirtämään näitä arvojamme muihin ympärillämme oleviin ihmisiin. Haluan nimenomaan käyttää sanaa ”pyrimme”, koska kukaan meistä ei ole täydellinen eikä kukaan pysty toimimaan ainoastaan hyviksi kokemiensa arvojen tavoin. Meillä on huonoja hetkiä, kiukkumieltä, pettymisiä ja tiuskimisia. Ja se on hyvä, että niitä on. Erityisesti lapsen pettymisensietokyky on nostettu tänä päivänä korkealle. Vanhempien tehtävänä ei missään nimessä ole siloittaa lapsen tietä mahdollisimman tasaiseksi, vaan ennemminkin jopa tarjota hänelle pettymyksiä. Pettymykset on helpompi ottaa vastaan yhdessä turvallisen aikuisen kanssa ja harjoitella yhdessä niiden kohtaamista ja miten niissä tulisi toimia. Aikuisen tehtävänä on säädellä lapsen tunteita, koska lapsen aivot eivät ole vielä kehittyneet niin pitkälle, että hän pystyisi siihen itsenäisesti. Aikuinen voi antaa tunteelle nimen ja oikeuden eli hyväksynnän. Aikuisen tehtävänä on kuitenkin sanoittaa ja opastaa, että vaikka sinulla on oikeus olla vihainen, niin sinulla ei ole lupaa satuttaa vaikkapa toista ihmistä tai muita, heitellä tai rikkoa tavaroita. Näiden yhteisten turvallisten kokemusten myötä lapsenkin taidot karttuvat.