Teddykarhut huviretkellä osa 2

Eihän huviretki suinkaan tarkoita pelkkien eväiden syöntiä, vaan nalleille on ilman muuta päästävä näyttämään myös ympäristöä ja hieman huvittelemaan.

Mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin päästä tutustumaan uuteen paikkaan ja tarttua kiinni uuteen seikkailuun vain mielikuvitus rajanaan. Voin kertoa, että tällä kolmikolla seikkailut käynnistyvät välittömästi. He sukeltavat sellaiseen seikkailumaailmaan, jonne en enää itse löydä kuin joskus vaivoin.

Milloinkaan ei voi tietää, mitä seuraavan muurinkulman takana odottaa.

Toisinaan kuvaaja on auttamatta liian myöhässä ja kuvaan tallentuu pelkkä jalka…tilanne meni jo.

Muuria pitkin kävely oli yksi retken kohokohdista ja koska kyseessä oli nimenomaan teddykarhujen huviretki, pääsivät nallet itseoikeutetusti mukaan retkeilemään myös raunioille.

Liputan vahvasti lapsille lukemisen puolesta. Miten monesta lastenkirjasta löytyykään elementtejä tällekin retkelle. Vai muistatteko Marikin perheen äitienpäiväpiknikin? Entä Ronja hyppäämässä Helvetinkuilun yli? Kirjallisuus ruokkii aimo annoksin lasten mielikuvitusta ja sen kautta leikkejä. Ne kehittyvät ja jalostuvat leikkiessä yhä edelleen. Ei turhaan sanota, että leikki on lapsen työtä. 

Ei kestänyt kauaa, kun sain kattavan raportin ympäristöstä. Tiesin kaikki piilopaikat, vankilat ja muut salakätköt, myös ne, joita mielikuvitus oli kehittänyt edelleen.

Tällä kertaa vähemmän tekstiä. Toivottavasti pääsitte mukaan seikkailutunnelmaan! Millaisista kesäseikkailuista teillä pidetään? Välttämättä ne kalliit, maksetut seikkailut eivät olekaan ne parhaimmat, vaan ne, jotka mielikuvitus on itse saanut rakentaa.

 

Poikien vaatteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *