Poikien kesäpuuhia osa 6: Hyönteistutkijat pitkospuilla

Poikien kesäpuuhat jatkuvat. Tällä kertaa päätimme lähteä hyönteistutkijoiksi pitkospuille meren rantaan. Miljöö oli mielestäni niin kaunis, että kuvatulvastakin tuli sen mukainen. Varoituksen sananen lienee heti näin postauksen alkuun paikallaan: kuvia on paljon!

Kuten jo monet kerrat aiemminkin olemme todenneet: Luonto tarjoaa loputtomiin ihmettelemisen aiheita. Uusi ympäristö tuo niitä entisestään lisää.

Nämä perhoshaavit olen ostanut vuosia sitten, en edes enää muista mistä. Nyt ne saatiin käyttöön ja aivan huippua oli, että minulla sattui olemaan niitä juuri kolme kappaletta eli jokaiselle pikkupojalle oma.

Sitten vaan laitettiin haavit töihin.

Monenlaisia ötököitä vilisti pitkospuiden alla…

…ja päällä…

…ja ilmassa.

Tutkijan elämän jännitys tiivistyi, kun haaviin saatiin jotakin. Yhteistyössä se siirrettiin haavista hyönteispurkkiin tarkempaa tutkistelua varten.

Kuopukselle oli erityisen tärkeä hänen kummeiltaan saamansa ötökkärasia. Muovisesta läpinäkyvästä rasiasta on helppo tutkia tarkemmin hyönteistä tai muuta ötökkää. Purkin kannessa on lisäksi suurennuslasi, joka mahdollistaa entistä ykstyiskohtaisemman tutkimisen. Näitä rasioita meillä oli aikoinaan myös isommilla pojilla ja ne olivat myös kivoja kesäviemisiä lapsiperheisiin. Niitä myy lelukauppa Bambini. Uskoisin, että niitä saa yhä myös Tampereen Miraakkelista, josta itse niitä vuosia sitten ostin. Porvoon Riimikko saattaisi myös sopia näiden myyntipaikaksi. 

Poikien kesken syntyi selkeä työnjako. Yksi havaitsi ötökät, yksi pyydysti ne haavillaan ja yksi ojensi ötökkäpurkin, kun pyydystäjä  siirsi ne haavista purkkii.

Lopuksi kaikki — päät yhdessä — ryhtyivät tutkimaan hyönteisiä tarkemmin. Haaviin tarttui muunmuassa sudenkorentoja, hyttysiä, kovakuoriaisia ja muurahaisia. Tarkoitus ei ollut vahingoittaa ötököitä ja yhdessätuumin pojat päättivätkin vapauttaa ne tutkimusten jälkeen ja niin sudenkorennot pääsivät takaisin jatkamaan vuorokauden mittaista lentoaan.

Nämä kuvat muistuttavat minua lapsuuteni kesistä. Itse keräsin vain leppäkerttuja läpinäkyviin pakasterasioihin, joiden kansiin tehtiin hengitysreikiä. Rasioihin sisustettiin leppäkertuille kodit. 

Kuvan tuomat muistot eivät kuitenkaan liity leppäkerttuihini, vaan pikkuveljeeni, joka oli pikkupoikana innokas luonnontutkija ja keräili rasioihin ruusupensaista mehiläisiä (kimalaisia?) ja juoksi pelloilla ja niityillä perhoshaavin kanssa. Terveiset siis veljelleni! Sinun apuaisi oltaisiin tarvittu tällä retkellä haavin käsittelyssä 🙂

Terveiset myös kurssikavereilleni reilu 20 vuoden taakse. Vieläkö teillä on muistissa ne kaikki lähes tuhat kasvia, eläintä ja kivilajia, jotka eräänä kesänä opettelimme lajitenttiin? Ja miten kynsisammal muuttui saniaiseksi, kun mittasuhteet diakuvista katosivat… Miten raivostuttavaa onkaan, kun lapsi kysyy, äiti mikä tämä on ja tiedät sen joskus tienneesi. Mutta mikä riemu, kun muistisi kätköistä löytyykin jollekin luontoretkellä löytyneelle muistijälki!

Onneksi vielä tänäkin päivänä voi turvautua kirjoihin. Ylhäällä olevat kaksi ötökkäkirjaa toiseksi vanhin poikamme on saanut lahjaksi esikouluikäisenä toisen kaveriltaan ja toisen kummitädiltään. Hän oli myös hyvin kiinnostunut silloin luonnosta. Oikeanpuolimmaisen kirjan — sekä samaan sarjaan kuuluvia muita kirjoja — olen ostanut itse. Lapset tykkäävät lukea ja tutkia näitä kirjoja, koska niissä on selkeät värikuvat sekä tarvittaessa tarkkaakin tietoa tietystä ötökästä. 

Puiset ötökkäboksit verkkokuorella ovat myös vuosien takaa. En tiedä myydäänkö noita yhä. Isoilla pojilla oli tällaiset. Nämä kaksi boksia ovat kuitenkin aivan uudet, olin vain jemmannut ne haavien tavoin odottamaan pikkupoikia. Näitä on myynyt ainakin Loftet, sillä sieltä olen kuvan boksit ostanut jonkun loppukesän poistomyynnistä. Alkuperäishinta oli silloin 12,50€.

Näistä kuvista näkee tarkemmin puisten rasioiden päädyssä olevan luukun. Puurasioiden, haavien ja kirjojen lisäksi  hyönteistutkijoilla oli mukaan tuo kuopuksen kummeiltaan saama läpinäkyvä ötökkärasia kera suurennuslasin sekä pelkkä suurennuslasi.

 

Poikien vaatteet:

Itse en ole missään nimessä mikään valokuvaaja. Kuvausideoita minulla kyllä riittäisi, mutta kuvaamisen tekninen puoli ei juurikaan kiinnosta. Tykkään kuvista, joissa on taustalla jokin ajatus ja se ajatus saa kuvat eläviksi. Ylipäätään koen, että lapsia on helppo kuvata, kun antaa heillekin sen idean, jonka he voivat sitten muuttaa puuhaksi tai leikiksi. Toisinaan se oma alkuperäinen idea muuttuu lasten ”käsittelyssä” aivan toisenlaiseksi kuin olin alunperin ajatellut, mutta se ei haittaa, koska silloin se on päinvastoin paljon aidompi ja oikeampi. Valtaosan tämänkin postauksen kuvista olen napannut poikien touhujen keskeltä, silloin tilanteet ovat aitoja ja todellisia. Silloin myöskään kuvaaminen ei aiheuta stressiä kenellekään. Lapset saavat leikkiä ja äiti kuvata heidän ideoitaan ja intoaan.

Tämän aamupäivän aikana — ja vielä useamman kerran sen jälkeenkin — kuulin lasten suusta kysymyksen: ”Miksei me voida äiti asua täällä?” ja ”Voidaanko mennä tonne vielä uudelleen ja ottaa eväät mukaan?” ”Voidaanko mennä heti huomenna?” Tästä voi siis päätellä, että nämä hetket ovat oikeasti lapsia — eivät äitiä — varten, vaikken toki kiistä sitä, ettenkö itsekin näistä nauttisi ja iloitsisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.