Itse en ole missään nimessä mikään valokuvaaja. Kuvausideoita minulla kyllä riittäisi, mutta kuvaamisen tekninen puoli ei juurikaan kiinnosta. Tykkään kuvista, joissa on taustalla jokin ajatus ja se ajatus saa kuvat eläviksi. Ylipäätään koen, että lapsia on helppo kuvata, kun antaa heillekin sen idean, jonka he voivat sitten muuttaa puuhaksi tai leikiksi. Toisinaan se oma alkuperäinen idea muuttuu lasten ”käsittelyssä” aivan toisenlaiseksi kuin olin alunperin ajatellut, mutta se ei haittaa, koska silloin se on päinvastoin paljon aidompi ja oikeampi. Valtaosan tämänkin postauksen kuvista olen napannut poikien touhujen keskeltä, silloin tilanteet ovat aitoja ja todellisia. Silloin myöskään kuvaaminen ei aiheuta stressiä kenellekään. Lapset saavat leikkiä ja äiti kuvata heidän ideoitaan ja intoaan.