Viidennen lapsen vauvavuoden jälkeen tuli tarve pohtia uudelleen perheemme vaatesäilytystä. Master bedroomin yhteydessä on iso vaatehuone. Alunperin siellä on säilytetty minun ja mieheni vaatteita sekä kodin tekstiilejä, laukkuja, lahjajemmoja jne. Toinen — pienempi vaatehuone — on isojen poikien makuuhuoneiden välissä, mutta kulku sinne on kuitenkin yläkerran aulan puolelta, sillä isojen poikien huoneissa on omat erilliset vaatekaappinsa. Keskimmäisen pojan vaatteita säilytettiin yhteen aikaan tuossa pikkuvaatehuoneessa. Samoihin aikoihin neljännen pojan vaatteita säilytettiin tässä satukaapissa. Vauvanvaatteet puolestaan olivat alakerrassa kodinhoitohuoneessa hoitopöydän yhteydessä. Kaltaiselleni ihmiselle, joka haluaa pukea lapsensa yhtenäisiin asuihin, oli todella työlästä lähdön hetkellä juosta kaapilta toiselle. Vaikka muistankin yleensä hyvin olemassa olevat vaatteet, en kuitenkaan aina muista, onko joku vaate odottamassa pesua tai silitystä vai puuttuuko se ehkä tietyssä koossa kokonaan. Aloin haaveilla siitä, että pikkupoikien vaatteet saisi kaikki samaan paikkaan.