Kiirastorstain viimeisellä yhteisellä aterialla Jeesus asetti ehtoollisen ja kertoi opetuslapsille mitä tulisi tapahtumaan, ikäviäkin asioita.
Monesti me aikuiset haluamme välttää ikävien asioiden kertomista lapsillemme ja varjella heitä kaikelta pahalta. Sehän on ihan luonnollista, sillä ei meistä kukaan haluaisi lapsensa kokevan mitään ikävää. Totuus kuitenkin on se, että emme vain pysty siihen, sillä tässä maailmassa on pahoja asioita, joihin ei voi olla törmäämättä. Siksi on mielestäni turvallista olla piilottamatta sitä kaikkea pahaa, vaan lapsen iän mukaan sopivalla tavalla keskustella yhdessä ja turvallisessa ilmapiirissä ikävistäkin asioista. Raamatun kertomukset ovat yksi hyvä keino näiden keskustelujen heräämiselle. Ainakin meillä lapsilla on aina riittänyt paljon kysymyksiä ja keskustelunaiheita näiden kertomusten pohjalta.
Ajattelen ennemminkin niin, että jos ikävät asiat piilotetaan tai kielletään kotona, ei lapsella välttämättä ole toimintavalmiuksia, kun hän sellaisiin elämässään törmää tai hän on saanut mallin siitä, ettei sellaisia asioita voi tuoda päivänvaloon eikä niistä voi puhua. Jos taas kotona on avoin ilmapiiri niin, että kaikesta voi puhua, uskaltaa lapsi tarvittaessa kertoa myös niistä kurjemmistakin asioista ja sen myötä saa kokemuksen, että yhdessä niistä selvitään.