En muista tarkalleen mitä vuotta elettiin, veikkaan että noin 2007. Ihastuin Mailegin suloisiin hiiriin ja niiden maailmaan. Ennen sitä olin jo ostanut muutaman Mailegin pupun ja nissen. Haaveilin hiiritalosta hiirille ja niiden tarvikkeille. Isot pojat olivat silloin noin seitsemän- ja neljävuotiaat eivätkä oikein innostuneet hiiritaloideastani. Lopulta eräs ystäväni sanoi, että voithan tehdä hiiritalon ihan vain …
Kuukausi: maaliskuu 2019
Kolme iloista rosvoa
Eipä tullutkaan vielä Maileg-postausta, vaan sen edelle kiilasi kirjavinkki. Taisin jo joskus aiemmin kertoa, että meillä on miehen kanssa aina hieman eri iltasatukirjat kesken pikkupojille. Mieheni sai juuri päätökseen lähes 600-sivuisen luku-urakan, kun hän luki pojille kolmesta Katto-Kassinen kirjasta koostuvan yhteisniteen. Palaan siihen ehkäpä vielä myöhemmin. Eilen illalla he sitten pohtivat, mikä olisi seuraava kirjavalinta. …
Suloinen Maileg
Tulin vaan huikkaamaan teille hyvää viikonloppua! Tekeillä on Maileg-aiheinen postaus. Katsotaan onko se vuorossa seuraavana vai kiilaako joku toinen aihe ohi. Löytyykö täältä muita Maileg-faneja?
Terveiset laskiaissunnuntailta
Onpa erityisen mukava käydä työpäivän jälkeen katsomassa blogisivujani ja huomata, että täällä käy päivittäin lukijoita kurkkimassa mahdollista uutta postausta. Tällä viikolla ei ole ollut mahdollisuutta postauksen tekoon, mutta ihan vaan tuosta antamastanne ilosta ajattelin kuitenkin jakaa teille muutaman kuvan talvilomaviikon päätöspäivältä eli laskiaissunnuntailta. Lomaviikko kului lähinnä kotioloissa levosta käsin. Muutaman postauksen olen suunnitellut tekeväni jälkikäteen …
Poikien trenssitakki pohdinnassa
Viime keväänä aloin haaveilla pikkupojille trensseistä. Löysinkin Zarasta kivat perustrenssit beigenä ja edulliseen hintaan, noin 35€/kpl. Kävin viime huhtikuussa pariinkin kertaan Helsingissä ja molemmilla kerroilla olin aikeissa ostaa takit, mutta jätin kuitenkin lopulta ostamatta. Pojille oli jo kevääksi Mini Rodinin Picot siistimmiksi parkatakeiksi, joten todellista tarvetta noille takeille ei ollut. Varmasti niille olisi tullut käyttökertoja, …