Rakkaudesta roolivaatteisiin osa 1

Vuosien saatossa meille on kertynyt paljon roolivaatteita eläinasuista supersankariasuihin. Voin kertoa, että niillä on leikitty p a l j o n ! Tuskin niitä olisi tullut hankittuakaan, jos ne olisivat vain jääneet naulakkoon pölyyntymään.

 

Osa vaatteista on ostettu valmiina ja osa on tehty itse. Tekijöinä minun lisäkseni ovat olleet äitini, ystäväni ja lasten kummit. Joitakin roolivaatteita olemme myös saaneet.

Tämä Pienen sankarin ikioma viittakirja tarjoaa taatusti yksinkertaisimmat tavat valmistaa viittoja! Ja millainen ratkaiseva vaikutus viitalla onkaan asuun kuin asuun! Ehkäpä kaikkein nopein ja edullisin viitta syntyy vaikkapa Ikean valmiista fleecehuovasta leikkaamalla. Fleecen — kuten huovankin — huippuominaisuus roolivaatteita tehdessä on se, että ne eivät purkaudu, joten saumoja ei tarvitse huolitella eikä ompelukonetta tarvita välttämättä lainkaan. Kirjassa käytetään liimaa esimerkiksi kuvio-osien kiinnittämiseen. Itse tein ruskeat ja vaaleansiniset fleeceviitat tähtikuvioilla sekä naamioilla kirjan perusviitan ja naamion ohjeen mukaan. En kuitenkaan käyttänyt liimaa, vaan omepelin tähdet paikoilleen ompelukoneella. Onnistuisi toki käsinkin ompelemalla.

Kirjassa on ohjeet yhdeksälle eri viitalle ja kuten kuvista näette, viittoja löytyy sekä tytöille että pojille.

Ehkä muuten on olemassa vielä näitäkin viittoja yksinkertaisemmat viitat eli ne pyyhkeet, lakanat ja pöytäliinat. Tällaisessa muotoonsa ommellussa tai leikatussa viitassa on kuitenkin huomioitu myös viitan kiinnittäminen. Se puolestaan vapauttaa kädet leikin pyörteisiin.

Ostin muistaakseni tuon viittakirjan jostakin marketin alekorista. Nyt kun yritin sitä googlailla, niin pikakatselmuksella sitä näytti tällä hetkellä olevan saatavilla oikeastaan vain antikvariaateista. Täällä kuitenkin tarkempaa tietoa kirjan sisällöstä. 

Naamiot ovat toki tärkeä osa viittasankarin pukua. Batman-naamio on Numero74:n, punainen kääntönaamio (toinen puoli on sininen) kuuluu yhteen valmiiseen viitta-asuun, vaaleansinisen olen tehnyt kirjan ohjeella ja alla oleva mokkanahkainen on veljeni vanha. Se kuului Zorrolle.

Äitini teki veljelleni hänen toivomansa Zorro-asun tuosta mokkanahkaisesta naamiosta, seriffin hatusta ja mustasta viitasta, joka oli todellisuudessa ohut trikoohame!

Noissa valmiissa viitoissa on kätevä tarrakiinnitys. Sellainen on varmasti lapselle helpoin tapa saada itse viitta päälleen ja samalla myös turvallisin, koska tarttuessaan jonnekin, se voi  myös aueta itsestään.

Mustat samettiviitat ompelin aikoinaan isoille pojille,kun he olivat pieniä ja saivat kutsun prinsessasynttäreille.  Lingon&Blåbärin keltainen puolipoolo toimitti kultaisen paidan virkaa ja saman merkit mustat tightsit prinssin trikoita. Tein pojille kultaiset kruunut askartelukaupasta löytyneestä vahvasta kultakartongista. Tarvittaessa miekan sai vyön avulla vyötäisille. Sametista saa helposti juhlavamman vaikutelman, mutta se ei ole myöskään kovin edullista. Kuvan samettikruunu ”jalokivin” on hankittu hieman myöhemmin. Meillä on saman merkin kruunu myös sinisenä teräväkärkisenä.

 

 

Samettiviitan ompelin suorakaiteenmuotoisesta palasta, jonka yläosaan tein nauhakujan. Sen ansiosta sain tehtyä tuollaisen prinssimäisen kauluksen. Jos ompelet viittaan nauhakujan, kannattaa kiinnittää nauha/nyöri keskeltä takaa kiinni kankaaseen. Silloin nauha/nyöri pysyy paremmin paikoillaan.

 

Kuvan kuninkaalliset kera lohikäärmeensä ovat lähdössä muutama vuosi sitten musiikkileikkikoulun kevätjuhlaan. Noissa muskarijuhlissa on ollut usein käyttöä eri rooliasuille, koska niihin toivotaan teeman mukaista pukeutumista. Kaikki lapsethan eivät tykkää pukeutua roolivaatteisiin, mutta meidän pojat ovat olleet niistä aina innoissaan. 

Keppihevoset mielletään jostain syystä enemmän tyttöjen jutuiksi, mutta meillä ne ovat kyllä olleet kovassa käytössä ritarien ratsuina ja milloin missäkin leikissä. Kuvan puinen keppihevonen on ollut käytössä jo isojen poikien ollessa pieniä. Kankaiset olen ostanut Citymarketista edullisesti. Punaisesta tarrasta painamalla, niistä kuuluu myös ääni ja se on ollut kovasti ratsastajien mieleen. Näitä Citymarketin hevosia taitaa olla jo toiset kappaleet menossa. Ovat olleet muuten kestäviä, mutta varret ovat menneet poikki, kun joku on astunut vahingossa päälle. Minulla on ollut haaveena virkata keppihevonen, mutta toistaiseksi se on jäänyt. Löysin kivan ohjeenkin. Ehkäpä vielä joskus innostun.

Kun isot  pojat olivat pieniä, he leikkivät usein ritarileikkejä. Tekemieni prinssinviittojen lisäksi viittoja ja ritariasuja on tarttunut mukaan lelukaupoista Suomesta ja ulkomailta. Kuninkaanviitta, kruunu, kilpi ja miekka on ostettu Tanskan Legolandista. Hupullinen leijonaritarin asu on Tukholmasta Krabat-nimisestä lelukaupasta ja punaisella ristillä ja ”rautakypärällä” varustettu asu on muistaakseni iki-ihanasta pietarsaarelaisesta lelukaupasta nimeltään Kurragömma. Harmi, ettei sitä enää ole. Sininen viitta hanskoineen ja kypärälakkeineen on Ikean vanhaa mallistoa. Tälläkin hetkellä Ikealla on valikoimissaan erilaisia roolivaatteita, kannattaa katsastaa. Lohikäärmeritariliivin alkuperästä en ole varma, mutta veikkaan Porvoon Riimikkoa.

Näitä ritarin haarniskapaitoja myytiin — ainakin vuosia sitten — Krabatissa kolmessa eri koossa ja värissä. Tämän mustan lisäksi oli sininen ja viininpunainen. Päädyin ostamaan isoimman koon, että se menisi mahdollisimman pitkään. Useimmiten juuri isommille pojille on vaikea löytää roolivaatteita, vaikka niille vielä olisikin kovasti käyttöä. Aluksi siis käärimme vaan hieman hihoja ja helmaa sai kätevästi ”lyhennettyä” laittamalla vyötäisille mustan nahkavyön ja nostamalla sen avulla helmaa hieman ylöspäin. Samalla vyöhön voitiin ripustaa miekka. 

 

Tämä upea lohikäärmeviitta on ostettu porvoolaisesta Riimikosta. Jos et ole vielä käynyt siellä, niin suosittelen lämpimästi. Sen ihanampaa lelukauppaa tuskin löydät muualta Suomesta. Lohikäärmepehmo on oikeasti käsinukke ja se on ostettu vuosia sitten Ikeasta.

Täytyypä laittaa muuten itselle muistiin käsinukkepostausidea. Kiinnostaisikohan sellainen teitä?

Mitäpä olisi ritarit, prinssit ja kuninkaat ilman kilpiä, miekkoja, kruunuja tai kypäriä?! 

Muistan miten jo pikkutyttönä ihailin serkullani tuollaista muovista haarniskakypärää. Hänen isänsä oli tuonut hänelle joitakin roolivaatteita Lontoosta. Ehkäpä jo silloin syntyi rakkauteni roolivaatteisiin. 

Toinen haarniskakypärä sekä isoimmat kilvet ovat Tanskan Legolandista. Kuvasta näköjään puuttuu kuninkaan miekka. Nuo Legolandin kilvet ja miekat olivat aikoinaan niin suosittuja, että meidän piti tilata yhden myöhemmin Legolandiin menevän tutun kautta vielä yksi miekka, että isäkin pystyi osallistumaan taisteluihin. Sinä kesänä meidän 6- ja 3-vuotias kirmasivat viitat hulmuten pitkin pihaa ja pysähtyivät taistelemaan hiekkalaatikon reunalla tasapainoillen.

Merirosvoleikit olivat erityisesti esikoisemme suosikkeja. Hän sai tuon kuvan merirosvoasun kummeiltaan, joiden pojilla se oli alunperin ollut käytössä. Voi miten sitä onkaan käytetty! Tuo merirosvopäähine, jossa istuu jo valmiiksi papukaija, on mielestäni mainio keksintö. Se ostettiin aikoinaan pikkuveljelle. Isoveljen merirosvopäähineessä oli iso valkoinen sulka ja tietysti silmälappu, joka siihen aikaan ostettiin apteekista.

Puupyssy toimii kuminauhalla. Sen pauketta kestää kuunnella.

Intiaaniliivi on muistaakseni tamperelaisesta Miraakkelista ja intiaanipäähine puolestaan joko vaasalaisesta Bambinista tai jo lopettaneesta Fantoysta. Alakuvissa näkyvä jousipyssy tarvikkeineen on porvoolaisesta Riimikosta. Pojat ostivat sen muutama vuosi sitten kesälomarahoillaan. Pieni intiaanipäähine on myös sieltä.

Täytyy kyllä sanoa, että nyt on vaikea muistaa, mistä löysin tuon lännenmiehen hatun. Menisiköhän ihan pieleen, jos sanoisin, että Jyväskylän Pieni Kamarista? Liivi on varmaankin Miraakkelista. Paita on Me and I:n mallistosta vuosien takaa. Pupu ja juliste ovat Mailegin. Kirja on Tammen kultaiset kirjat.

Jari Sinkkonen sanoo aina, että jos lapsille ei anna käyttöön leikkiaseita, he tekevät ne vaikka näkkileivästä. Roolileikit ovat tärkeitä lapsen kehitysvaiheita. Kuvan pupulla on asekotelossaan porkkana, sekin siis olisi oikein mainio roolileikkiväline. Itse en ole mikään asefani enkä ole milloinkaan ollut kiinnostunut leikkimään ”sotaleikkejä”. Onko se sitten enemmän poikien juttu? Ainakin veljeni leikki pikkupoikana lännenmiestä kera leikkiaseen. Meidän pojat ovat leikkineet pääasiassa näillä lasten puuaseilla. Mieheni kertoi leikkineensä sotaa metsässä leikkiasein ja sisällä pienillä muovisotilailla. 

Sinkkosen mukaan tärkeintä ei ole se, millä lapsi leikkii, vaan se, että hän on itse saanut valita sen millä ja miten leikkii eikä niin, että leikki ohjataan ulkoapäin. Lapsi ei saa myöskään joutua kokemaan oloaan ahdistuneeksi, jos ei leiki sellaisilla leluilla, joilla vanhemmat hänen toivoisivat leikkivän. Toki niin, ettei vanhempien tarvitse sallia sellaisia leluja/leikkejä, jotka eivät sovi perheen arvomaailmaa. ”Leikin ydin on symbolien luomisessa ja niiden käyttämisessä. Mitä kehittyneemmin ja monipuolisemmin ihminen pystyy käyttämään symboleja ja mielikuvia, sitä paremmin varustettu hän on käsittelemään erilaisia tunteita. Useimmat vaikeasti häiriintyneet lapset eivät osaa kuvitella eivätkä leikkiä. Köyhä mielikuvitusmaailma on yhteydessä aggressiivisuuteen. Kun toinen aiheuttaa pettymyksen tai koetun uhkan, aggressiota ei voi muokata ja kesyttää mielikuvien avulla vaan se purkautuu toimintana.” Lainaus on Jari Sinkkosen kirjasta Elämäni poikana 2005, 106.

Sinkkonen kuvaa kirjassaan Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun (2012), miten pojat käyttivät taisteluleikkinsä rakentamiseen ja suunnitteluun sekä varustamiseen aikaa tunti tolkulla, varsinainen sotiminen vei sitten vähemmän aikaa. Kaikki pojat eivät ole toki kiinnostuneita vaikkapa sotaleikeistä eikä heitä tule niihin väkipakolla ohjata. Vastavuoroisesti jotkut tytöt ovat niistä innoissaan eikä heitä tulisi silloin estellä. Sinkkonen puhuukin tyttöjen ja poikien ”taipumuksesta” tilastojen valossa (238 – 241.).

Vasta neljännen pojan kohdalla törmäsin näihin todellisiin supersankareihin. Toki ritarit, merirosvot, intiaanit ja lännenmiehetkin ovat supersankareita, mutta nyt pääsin tutustumaan ensin Batmaniin ja kuopuksen myötä vielä Spidermaniin. Hyviksiä molemmat! Olen saanut kantaa myös Batwomanin ja Spidermanin äidin titteliä. Melkoisen arvokkaita rooleja, eikö vain ?! (Spiderman-asu ja kuva H&M.)

Tarkoituksenani ei ollut puhua Sinkkosesta, mutta jotenkin hänen ajatuksensa vain tupsahtivat mieleeni tätä postausta tehdessäni. Ehkäpä, kun en itse ole elänyt pienen pojan elämää, on mukava perehtyä mitä kaikkea taustalla piilee. En siis millään malta olla siteeraamatta Sinkkosta (Elämäni poikana) vielä kertaalleen tämän postauksen yhteydessä. 

”Neljän – viiden vuoden ikäisen pojan suuri huolenaihe on oman ruumiin kelpaaminen, sen pieni koko ja voimien vähyys. Kompensoiva fantasia on olla supersankari, joka jättää isän joka suhteessa varjoonsa. Pojat säheltävät muovimiekkoineen ja lelupyssyineen ja eläytyvät kunakin aikana muodissa olevien idolien osaan (He-Man, Teräsmies, Zorro jne.), mutta niille on yhteistä äkillinen muodonmuutos nyhveröstä yliluonnollisen voimalliseksi sankariksi. Miten sankari voi tulla toimeen ilman asetta, jolla nujertaa viholliset?… Kysymyksessä on roolileikki, jonka toteuttamiseksi tarvitaan rooliasut ja muut tykötarpeet. Se on lasten omaa teatteria, ja kontekstista käy kaikille selväksi, että kysymys on vain leikistä. Taistelut ja voimien mittelyt ovat symbolisia eikä ketään satuteta. Kun leikki on loppunut, roolit ja asut riisutaan ja palataan tavalliseen arkeen puurolautasen ääreen tai iltapesulle. Toiminta perustuu yhdessä sovittuihin sääntöihin ja osajakoon, ja kaikki väkivaltaisuus on sublimoitu niin, että sitä vain esitetään, mutta ei toteuteta. Saavutus on huomattava, ja sen paheksuminen väkivallan esiasteena osoittaa puutteellista ymmärtämystä lapsen mielen maailman kehityksestä.” Sinkkonen (2005, 115 – 116.)

Loppuun vielä yksi — hieman harvinaisempi supersankariasu — nimittäin Megakille/Megajätkä. Esikoinen innostui aikoinaan lukemaan tästä supersankarista kertovia kirjoja ja tilasinkin taitavan ystäväni toteuttamaan erääksi joululahjaksi Megakille-asun. Siihen kuuluvat viitta, paita isolla M-kirjaimella sekä kasvot peittävä pipomainen naamio. Kirjat ovatkin leikkien lisäksi merkittävä maailma asioiden käsittelyyn ja esimerkiksi tunnetaitojen harjoitteluun eri roolihahmoihin eläytymällä.

Kuten kirjan kuvista näkyy on tällä supersankarilla monen muun supersankarikaimansa tavoin jalassaan trikoot. Muistan kuin meidän poika numero neljä meni kerran kerhoon ja hän halusi laittaa päälleen Polarn o. Pyretin supersankaripaidan. Hain kaapista paidan ja farkut. Poika katsoi minua hyvin pitkään ja sanoi: ”Äiti, ei supersankarit käytä farkkuja.” ”Ai”, ihmettelin ja ja kysyin: ”Mitä ne sitten käyttävät?” ”No pitkiäkalsareita!” No niinpä tietysti, kuinka nyt en sitä tiennyt. Kotioloissahan nuo kaikki sankarit olivat viilettäneet juurikin niissä pitkissäkalsareissa, mutta entäs kerhossa? Tästä syystä meillä on valikoimissa aina yhdet mustat (muiden sinisten lisäksi) trikoopöksyt (esim. PoPin pitkikset on hyviä) ;).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.