Museossa lasten kanssa 2

Kahvilatauon (sana on todellakin kahvilatauko eikä kahvitauko, poikien kehittämä sana, kahvilataukoa voidaan viettää myös kotioloissa) jälkeen suuntasimme toiseen museoon, taidemuseoon. Olimme virittäytyneet museotunnelmaan jo ennakkoon kotona yllänäkyvän Babarin taidemuseo
-kirjan avulla.

Tänään sunnuntaina 3.helmikuuta tämä von Wrightin veljesten näyttely on viimeistä päivää Tikanojan taidekodissa. Voin suositella sitä omien poikieni kokemusten kautta oikein lämpimästi myös lapsiperheille. Kävimme näyttelyssä ensimmäisen kerran jo syyslomalla ja nyt kun näin, että näyttelyssä on menossa viimeiset päivät, päätimme mennä vielä uudelleen.

Pojat — jopa kuopus — muistivat hyvin näyttelyn teokset lokakuiselta käynniltämme. He löysivät silloin itselleen suosikkiteoksen ja nyt oli erityisen tärkeää päästä näkemään juuri se.

Tämä Ferdinand von Wrightin Ensi yllätys vuodelta 1880 teki vaikutuksen jo ensimmäisellä kerralla. Veljesten teokset ovat tunnettuja tarkoista ja lukuisista yksityiskohdista, joita he pystyivät tallentamaan mieliinsä valokuvamuistin tavoin sekä hyvän luonnontuntemuksensa avulla.

Lokakuussa pikkupojat saivat valita näyttelyn jälkeen museon valikoimasta taidepostikortit mieleisestään teoksesta (toki kaikista teoksista ei oltu tehty korttia). Tämä Ensi yllätys oli yhdeksänvuotiaan valinta.

Taiteilijaveljesten kokemus lintujen tarkkailusta ja tutkimisesta näkyy heidän monissa teoksissaan. Linnut ovat olleet myös keskeisenä aiheena heidän maalauksissaan. Kahdella veljeksistä oli oma kyyhkyslakka ja yhdellä täytettyjen lintujen kokoelma.

Seitsemänvuotias valitsi taidekortin Wilhelm von Wrightin teoksesta Riekot. Siinä riekot ovat valkoisessa talvipuvussaan. En ottanut siitä tällä kertaa kuvaa, mutta sen myötä pääsimme keskustelemaan luonnon ihmeellisyyksistä suojavärien muodossa.

Ferdinand von Wrightin Punatulkkuja talvimaisemassa on tässä tarkkojen katseiden alla. Kaikki taulut herättivät pojissa paljon kysymyksiä ja keskustelunaiheita. Tässä pohdimme muunmuassa miksi punatulkkuja näkee lähinnä talvisin ja missä ne ovat kesäaikaan, mitä ne syövät ja miten tunnistaa koiraan ja naaraan. Eräs toinen talvimaisemateos sai meidät pohtimaan, miten teoksessa voidaan erottaa niin paljon yksityiskohtia, vaikka siinä on käytetty suurelta osin pelkkää valkoista väriä.

Lapset ovat havainnoissaan monesti paljon meitä aikuisia tarkempia. Tässä Ferdinand von Wrightin teoksessa Harakoita kuolleen koppelon ympärillä, poikien tarkka katse kiinnittyi melko nopeasti metsästäjän virittämään ansalankaan, johon koppelo oli jäänyt kiinni. Tämä ja eräs toinen teos herättivät paljon keskustelua — vielä näyttelyn jälkeenkin — tällaisesta luonnon kiertokulusta ja erityisesti siis ravintoketjusta. Kun lapset pitävät eläimistä, he kokevat myös sääliä ja empatiaa nähdessään kuolleen eläimen. Viime kesänä julkisuudessa oli juttua lapsista, jotka olivat kiusanneet eläimiä. Uutisia varten haastatellut psykologit olivat huolissaan juurikin lasten tunnetaidoista eli siitä,etteivät he kokeneet empatiaa eläintä kohtaan ja olivat valmiita satuttamaan sitä. Luonnollisesti tällaisesta kuvasta herää myös keskustelu siitä, onko metsästäjällä oikeus tappaa eläin. Lapsen kysymyksille ja pohdinnoille on hyvä antaa aikaa ja niihin pitää palata niin monta kertaa kuin lapsi kokee tarvetta puhua niistä. Ei meillä aikuisillakaan ole kaikkiin asioihin vastauksia, mutta lasta auttaa pelkästään jo se, että voi turvallisesti ja väheksymättä kysyä ja keskustella. Monet kuvat ja esimerkiksi lastenkirjallisuus synnyttävät näitä tärkeitä keskusteluja. Huoli lasten suhteesta eläimiin ja luontoon on liittänyt eläintensuojelun myös osaksi peruskoulujen uutta opetussuunnitelmaa.

Ferdinand von Wrightin maalaukset maa- ja merikotkasta saivat tarkkailemaan kotkien vahvoja nokkia ja kynsiä sekä siipiä ja saaliita.

Tästä teoksesta olemme puhuneet varmasti kaikkein eniten. Kuopus valisti jo lokakuussa taidekortin tästä Ferdinand von Wrightin teoksesta Huuhkaja iskee jänikseen. Kun menimme uudelleen museoon reilu kolmen kuukauden jälkeen, hän kysyi heti, että missä kerroksessa juuri tämä taulu on. Teos on vaikuttava. Se herättää paljon ajatuksia ja tunteita. Viivyimme sen äärellä pitkään ja kävimme läpi samoja pohdintoja yhä uudelleen ja uudelleen. Miksi se huuhkaja iski siihen jänikseen? Huomattiin myös, että jänis on talviasussaan ja alettiin etsiä kuvasta muita talven merkkejä.

Muistuipa tuolla näyttelyssä myös mieleeni opiskeluaikoinani tenttimäni Ateneum-opas. Onkohan täällä ketään lukijaa, joka muistaa myös tenttineensä saman opuksen? Ei ole mennyt oppi hukkaan 😉 

Lopuksi vielä sulkakynä odotti vieraskirjaan kirjoittajia.

Olin aikeissa liittää tähän yhteyteen vielä kuvia museon kauniista pihapiiristä, mutta taidan tehdä siitä ihan erillisen postauksen, ettei tämä paisu aivan ylimittaiseksi.

Mukavaa sunnuntaita! Toivottavasti olette päässeet ihastelemaan näitä upeita maalauksia. Niiden ”kotihan” on Ateneumissa, jonne ne taas jossain vaiheessa palaavat kiertueeltaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.