Kuukausi: tammikuu 2019

Lintulaudalla

Poikien mummolassa on sen verran iso pihapiiri, että sinne on voitu laittaa linnuille oma ruokintapaikka talveksi. Lapsille on kovin tärkeää päästä täyttämään lintujen ruoka-astioita lintulaudoille. Lintulaudan äärellä syntyy paljon lintuihin, talveen ja luontoon liittyviä keskusteluja. Pakkaspäivänä on mukava katsella mummolan ikkunasta erilaisia talvilintuja, jotka ovat ruuan perässä saattaneet lentää asumusten pihoille varta vasten näin talviaikana. …

Lisää...

Talvihaalarit

Olen ottanut nämä kuvat jo kauan sitten, ensilumen aikoihin. Silloin kun otettiin talvihaalarit käyttöön. Haalarit ovatkin vilahtaneet jo useammassa aikaisemmassa postauksessa ennen tätä varsinaista haalaripostausta esimerkiksi  Mahdollisuus oli niin kannattava, että seuraavana vuonna tilattiin Stavangerit pojille numero kolme ja neljä.  Meidän pojat ovat aina tykänneet käyttää haalareita ja pikkukoululaisina olenkin yleensä hankkinut takkihousutyhdistelmän lisäksi myös …

Lisää...

Kalenteripäiväkirja

Kun odotin esikoistamme, luin jostakin, että sairaalakassiin kannattaa pakata mukaan pieni vihko ja kynä. Sinne voi sitten kirjailla ensimmäisiä tapahtumia ja tunnelmia vauvan kanssa. Enpä vielä siinä vaiheessa voinut aavistaakaan, miten tärkeä tuosta vihosta tulisi. Esikoinen vietti ensimmäisen elinkuukautensa vastasyntyneiden teho-osastolla. Jälkikäteen ajateltuna tuo vihko oli minulle tärkeä koossa pitävä apukeino. Asioiden kirjaaminen vihkoon, antoi …

Lisää...

Parturissa

Pojat ovat käyneet 1 – 1,5 -vuotiaasta lähtien samalla parturikampaajalla. Käynnit ovat aina olleet helppoja. Yhtenä keskeisenä syynä onnistuneissa käynneissä on ollut lapsen hyvin huomioiva Jaana-parturi. Myös se, että lapset ovat tottuneet käynteihin pienestä pitäen, on tehnyt niistä luonnollisia ja helppoja. Nuoremmat ovat toki hyötyneet myös vanhempien veljien antamasta mallista. Taaperoikäisinä pojat ovat viihtyneet parturin …

Lisää...