Joulusaunassa

Maaseudun jouluun kuuluu luonnollisesti myös saunominen puulämmitteisessä pihasaunassa. Tällaisessa saunassa kuuma vesi lämmitetään padassa ja sekoitetaan pesuvadissa sopivaksi kylmän veden kanssa. 

Kännykkäkuvat pihasaunan hämärästä eivät välttämättä ole ihan ykköslaatuisia, mutta tunnelma sitäkin vastoin oli.

Vanhaan taloon kuuluu olennaisesti muukin vanha, jota vanhempani ovat taidolla laittaneet esille sisätiloihin, pihasaunaan, muihin piharakennuksiin ja pihapiiriin. Lapset ovat saaneet olla ihmettelemässä moninmoisia vanhan ajan esineitä ja tarvikkeita. On kuin laskeutuisimme aivan eri maailmaan, erilaisten elämysten keskelle. 

Lapset olivat monin verroin minua kestävämpiä pihasaunasaunojia. Olin jo kauan sitten joutunut siirtymään vilvoittelutiloihin, kun lapset yhä jatkoivat kylpemistään. He innostuivat serkkujen kanssa juoksemaan lumihangessa ja tekemään lumienkeleitä. Intoa pursuten siitä sitten kertoivat silmät jännityksestä loistaen. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *