Jouluaatto

Olimme viime viikolla eräänä iltana alakoulupoikiemme joulujuhlassa. Juhla oli mielestäni poikkeuksellisen hieno. Siitä välittyi aito lasten joulun tunnelma, vanhan kunnon perinteisen kuusijuhlan tavoin. Oli ihana katsella ja kuunnella lasten esityksiä ja yhteislauluja, joihin jokainen osallistui. Kuopus istui koko tunnin hievahtamatta sylissäni katsellen, kuunnellen ja aistien tunnelmaa, hieman jännittäenkin isossa salissa vieraiden keskellä.

Siinä juhlasalin penkillä istuessani, mieleeni tulvivat tunnelmat tuosta samasta paikasta muistaakseni vuodelta 1982, jolloin olin itse tokaluokkalainen. Muistan miten seisoin saman puupaneloidun näyttämönreunan edessä, yleisöstä katsottuna sen oikeassa reunassa. Kaikki jouluevankeliumin lukijat seisoivat rivissä alhaalla, näyttämön edessä ja olin yksi heistä. Jokainen lausui yhden jakeen ja se piti osata ulkoa. Miten voinkaan näin yhtäkkiä, vuosien jälkeen, muistaa tuon kaiken?

Luin jakeen 19, joka silloisen vanhan käännöksen mukaan kuului näin: ”Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.” Uusi käännös sanoo: ”Mutta Maria kätki sydämeensä  kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” Muistan silloin ihmetelleeni tuota ”tutkisteli”-sanaa. Vieläkin se kuulostaa korviini erikoiselta. Toisessa tutkistellaan tapahtumia, toisessa sanoja. Molempien tutkistelupaikkana on sydän. 

Ajattelen niin, että aivoissa tutkisteltaisiin asioita järjellä, mutta sydämessä tunteella. Jokainen joka on synnyttänyt lapsen, pystyy ymmärtämään tuon tunteella tutkistelun. Joskus kantaa lastaan sydämensä alla, muttei koskaan saa syliin asti. Joskus taas sydämen alus pysyy tyhjänä, mutta syli saa kuitenkin täyttyä. Ei noita asioita voi järjellä selittää. Tunteet saavat vallan.

En silloin kahdeksanvuotiaana voinut aavistaakaan, mitä elämä soisi kohdalleni. Miten voin milloinkaan osoittaa riittävää kiitollisuutta siitä, että viitenä jouluna olen Marian tavoin saanut pitää sylissäni pienokaista. Olen saanut tutkistella tapahtunutta ja sanoja sydämessäni, tunteella. Olen etuoikeutettu. Olen saanut kokea myös sen, että jouluna sydämeni alla kasvanut, ei koskaan päässyt syliini. Ei ole lainkaan itsestään selvää olla viiden pojan äiti. Sen haluan muistaa päivittäin.

Muistan myös lasten joulukirkon, jossa istuin kuopus sylissäni ja kuulin ensimmäisen kerran ”Taivas sylissäni” -laulun. Itkin koko laulun ajan ja vielä sen jälkeenkin. Sillä hetkellä nousivat mieleen juurikin ne kaikki ”kuulemani sanat”, joita en välttämättä edes tiennyt tallentaneeni sydämeeni. Ei niitä voinut paeta, ne oli tutkisteltava. 

Marian sydämeen tallentuneet sanat ja tapahtumat olivat kaikki hyviä. Täällä maailmassa joudumme kuitenkin kokemaan myös ikäviä asioita ja tallentamaan sydämiimme huonoja sanoja. Nekin on tutkisteltava, päästäkseen eteenpäin. Oppiakseen olemaan kiitollinen siitä mitä on saanut, siitäkin mitä ei ole saanut. Osatakseen ottaa vastaan saamansa lahjan kiitollisin mielin. ”Jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä Taivaan tähtien Isältä.” Tämä on kirjoitettuna kuopuksen kastejuhlaan ompelemiini tähtiin.

”Keneltä sai tähden, tuo katse pienokaisen?”

”Kaiken kauniin muistan, vaikka en voi ymmärtää.”

”Sanat, jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan,
vaikka mitä tulkoon, niistä aina voimaa saan.”

”Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen?”

”Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen?
Betlehemin yllä loistaa tähti ikuinen!”

Pikkupoikien juhlavaatteet tänä jouluna: Kahdella nuorimmalla on vuoden takaisesta KappAhlin Newbie-mallistosta tummansininen samettipuku, housut ja takki. Ostin ne jo keväällä alennusmyynnistä tätä joulua silmällä pitäen. Paidat ovat Benettonin valkoiset pystykauluspaidat ja nahkarusetit ovat For Minis And Mommies. Mustat juhlakengät ovat Kavatin. Kuopus on kenkiensä viides käyttäjä eli todella hyvin ovat kestäneet veljeltä toiselle. Kolmasluokkalaiselle ei riitä enää Newbie-malliston koot. Hänelle ja 15-vuotiaalle veljelleen löysin vastaavat samettibleiserit edullisesti täältä. Heillä on tummansiniset chinot.

Aloin kerätä Aarikan seimeen osia jo opiskeluaikoinani. Se onkin saanut kuulua meidän perheen jouluihin joka vuosi. Seimen yllä on tähti. Siihen voi kiteyttää koko joulun tärkeimmän sanoman ”Taivas sylissäni” -laulun sanoin: ”Betlehemin yllä loistaa tähti ikuinen”. Tämä tähti valaisee tien seimen luo tänäkin jouluna. Seimen ääressä saamme kohdata todellisen joulun, kaikessa yksinkertaisuudessaan. 

Toivon tämän tähden valaisevan myös sinun joulusi.
Iloa, valoa, lämpöä, rauhaa ja rakkautta jokaiseen kotiin!

PS. Kiitos kun olet laskeutunut kanssamme jouluun. Nyt pidän varmasti muutaman päivän postaustauon ja katsotaan, miten sitten jatkan. Ainakin muutama poikien vaatepostaus valmiine kuvineen odottelee julkaisua. Vai kiinnostaisiko teitä kurkata poikien huoneisiin?

4 comments

  1. Sofia says:

    Kiitos kauniisti kirjoitetuista teksteistä ja tunnelmista blogissasi! Ihanaa kun vihdoin päätit ruveta sitä kirjoittamaan!

  2. Pia says:

    Olin kanssasi vuonna 1982 siellä edessä :😊 Oli jännä paikka. Odotan niitä poikien huoneita 😊😂

    • Miia says:

      Muistan Pia, että olit siellä. Sinä rohkeampana mun henkinen tuki 🙂 Yritin vähän jo kuvata yhtä huonetta, katsotaan sainko mitään kelvollista aikaan. Kiva, että oot löytänyt tänne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.