Joulukuun kymmenes: kaupungin jouluvalot

Lauantaina adventtikalenterista löytyi viesti, jossa kerrottiin, että tänään menemme katsomaan kaupungin uusia jouluvaloja.

Sain lukijalta toiveen, että kertoisin millaisia asioita tuosta perheen yhteisestä adventtikalenterista on löytynyt. Muutamanhan olenkin jo kertonut, mutta voisin tähän listata vielä kaikki tähänastiset ”luukut”.

1. Kodin siivoaminen ja joulukoristeiden ottaminen esille.
2. Lasten adventtikirkko, jonka jälkeen riisipuuroa ja pipareita.
3. Konsertti, jossa seitsemänvuotias esiintyi ensimmäisen kerran.
4. Lumileikkejä iltapäivällä kotipihassa.
5. Itsenäisyysruokailu koulussa. Juhlavaatteet.
6. Suomi täyttää 101 vuotta. Ripustetaan pihaan jouluvalot ja ikkunoihin paperitähdet.
7. Katsotaan illalla lasten jouluelokuva ja herkutellaan.
8. Mennään katsomaan kaupungin uusia jouluvaloja.
9. Sytytetään toinen adventtikynttilä. Kootaan jouluseimi ja ’sisustetaan’ jouluhiirten talo.
10. Kerätään kaikki kodin lasten joulukirjat yhteen paikkaan ja luetaan vähintään yksi satu jokaisena päivänä ennen joulua.

Aloitan päivän sen päätöksestä, koska siitä jäi niin kiva mieli. 
Kun saavuimme päivällä kaupunkiin, suuntasimme ensimmäisenä tämän lumiukon luo, mutta suureksi harmiksemme sen valot eivät olleetkaan päällä. Sitten lupaava lumisade muuttui vesisateeksi ja harmitus lisääntyi.

Kaupunki- ja ruokakauppareissun jälkeen päätettiin kuitenkin lähteä alakoululaisten kanssa vielä uudelleen katsomaan, josko lumiukko olisi saanut valot. Ja mikä ihanuus meitä odottikaan. Uskokaa tai älkää, niin samalla hetkellä vesisade muuttui lumisateeksi ja mielikin kirkastui (ei välitetä siitä, että seuraavana päivänä vesisadetta taas riitti).

Kovasti yritettiin halata lumiukkoa, jos se vaikka sytyttäisi lamppunsa.

Torilta sen sijaan löytyi kauniita isoja kuusenpalloja sekä suuren suuri joulukuusi.

”Lumiukko hah-hah-haa, itseksensä naurahtaa.
Muistaa jutun salaisen, karkuretken yöllisen.”
alkoi soida mielessämme heti kun näimme valot ukossa.

Poikien mielestä kohokohta oli kuitenkin se, kun sai tehdä lumipalloja ja ihan luvan kanssa HEITTÄÄ niitä lopuksi tyhjään leikkipuistoon. 
Pieniä suuria iloja elämässä.
Kunpa itsekin osaisi niitä aina lapsen tavoin löytää.

Kyllähän se lasten ilo tarttuu!

Iloa päiväänne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.