Etsi ruusuritari - 9 tulosta löytynyt

Elokuvaillan herkkuja Ruusuritarilta

Uudenvuodenaaton kunniaksi päätimme pystyttää kioski Ruusuritarin kotielokuvateatteria varten. Samalla toteutui poikien toive saada pitkästä aikaa leikkiä kioskikahvila Ruusuritarilla, vaikkakin varsinaisen kioskikahvilan tavarat jäivät vielä hetkeksi vintille odottelemaan, kunnes saamme joulun siivottua pois kotoamme ja tehtyä siten tilaa kauppaleikille. Muistanet Ruusuritarin toimineen myös jäätelökioskina, joten miksei se olisi voinut toimia elokuvateatterinkin herkkukioskina? Tildakankaisen verhon takana on siis piilossa …

Lisää...

Kioskikahvila Ruusuritari

Meillä on tapana viedä aina joitakin leluja vähäksi aikaa vintille tai varastoon ja niin oli käynyt kauppaleikinkin. Pojat olivat toivoneet, että se voitaisiin jälleen ottaa esille. Kun koitti se hetki, että isä haki vintiltä kauppatarvikelaatikot alas, käynnistyivät leikit välittömästi. Rahat ja tarvikkeet vaihtoivat omistajaa. Kioskikahvila Ruusuritari — toimittuaan ensin jäätelökioskina — muuttuikin varsinaiseksi torikojuksi. Miten ihanaa olikaan …

Lisää...

10. joulukuuta: Kaakaobaari

Viikko sitten perjantaiaamuna löytyi pikkupoikien huoneen kuusen alta adventtikalenterin paketit, joista paljastui nämä talviset kaakaomukit. Löysin mukit Minimanista jo syysloman aikoihin. Näiden kolmen lisäksi valikoimassa oli myös yksisarvismuki. Samaa sarjaa näin myös viikko sitten Citymarketissa. Siellä oli korkeampia mukeja, joissa oli samassa mukissa kaikki neljä eläinhahmoja, ehkäpä vielä jokunen muukin niiden lisäksi. Citymarketin mukit maksoivat …

Lisää...

Pääsiäiskorit 2021

Moni ei ehkä halua enää palata pääsiäiseen, mutta koska haluan koota myös vuoden 2021 pääsiäisjuttuja tänne blogiin itselleni muistoksi, niin tiedossa on vielä muutama pääsiäisaiheinen postaus. Tein pojille tänä vuonna sisälle munajahdin, jossa olin piilottanut tiettyihin tiloihin aina kuhunkin kaksi keltapohjaista kartonkilappua, joissa oli pääsiäisaiheinen kysymys. Vastattuaan kysymykseen erilliselle lomakkeelle, sai ottaa koriinsa paikan päältä …

Lisää...

Lelulaatikoilla

Jälleen sellainen postaus, jonka olen jo moneen kertaan ajatellut tekeväni. Varmaan olen joskus ottanut kuviakin, mutta ne ovat vain sitten jääneet käyttämättä. Yhtenä syynä lienee se, että huoneet ja huoneiden järjestykset ovat viime vuosien aikana vaihtaneet paikkaa melko usein. Joka tapauksessa ajattelin nyt esitellä joitakin poikien leluja ja niiden säilytys- ja leikkipaikkoja. Kuva on kuopuksen …

Lisää...