Etsi pallopipo - 11 tulosta löytynyt

Merinovillaa merkiltä Tutu

Kaupallinen yhteistyö: Youngest Fashion Sisältää alennuskoodin. Pian kahden blogivuoteni aikana olen aina silloin tällöin saanut pyyntöjä blogiyhteistyöstä. Koska kaupallisuus ei kuitenkaan ole blogini päätarkoitus, päätin että ryhtyisin yhteistyöhön vain sellaisten yritysten ja/tai tuotteiden kanssa, joita muutenkin ostaisin tai ilman yhteistyötäkin voisin suositella tai kokeilla. Näiden ajatusteni turvin ja juuri (ilman yhteistyötä) Youngest Fashionin -tuotteista postauksen tehneenä, minun …

Lisää...

Joulukuun seitsemäs: Duffelit

Kuvasin poikien duffelit talvivaatteiden kanssa samaan aikaan (viisivuotias, kahdeksanvuotias, kymmenvuotias, Travalle ja kaupunkitalvitakit), mutta niistä jäi vielä silloin postaus tekemättä. Duffelit ovat toki jo vilahtaneet tässä vuoden aikana useammassakin eri postauksessa, mutta ihan erillinen postaus niistä on jäänyt vielä puuttumaan. Koska ainakin meillä niitä käytetään eniten juuri joulun ja juhlien aikaan, ajattelin postauksen sopivan hyvin yhdeksi adventtikalenterin luukuksi. Itse asiassa …

Lisää...

Talvivaatepostaus osa 5: Kaupunkitalvitakit

Tiedämme kaikki, että vaikka ulkovaatteet pitäisivät todella hyvin vettä, kastuvat ne kuitenkin pinnasta märiksi ja mitä kosteampi keli ja pidempi ulkoiluaika, sen vettätippuvammat ne ovat. Meidän pojat myös ulkoilevat todella paljon, mikä tarkoittaa sitä, että ulkovaatteet todellakin ovat kovassa käytössä. Tärkeintä on toki se, että ulkovaate pysyy koko ulkoilun ajan sisäpuolelta kuivana, mutta ei ole …

Lisää...

Talvivaatepostaus osa 2: Kahdeksanvuotiaan talvivaatteet

Seuraavaksi on vuorossa meidän tokaluokkalaisen, tuoreen kahdeksanvuotiaan, talvivarustus. Tähän postaukseen olen poiminut hänen perusulkoiluvaatteensa eli sellaiset, joilla voi rymytä missä tahansa ulkoleikeissä. Kaupunkivaatepostauksen teen sitten erikseen. Tosin en voi jälleen olla mainitsematta sitä, että lähtökohtaisestihan vaatteet on ehdottomasti tehty lapsia varten eikä päinvastoin. Käytännön elämää kuitenkin helpottaa, jos vaikkapa pianotunnille tai ruokakauppaan lähdettäessä, voi vetää …

Lisää...

Talvivaatepostaus osa 1: Viisivuotiaan talvivaatteet

Aloitin viikonloppuna suururakan lasten ulkovaatteiden parissa. Voimani eivät suinkaan riittäneet urakan läpiviemiseen yhdeltä seisomalta, vaan se oli pilkottava pienemmiksi palasiksi ja useammaksi eri sessioksi. Totuus on se, että ei siihen yksi viikonloppu edes riittänyt, vaan yhä on siellä täällä pinoja odottamassa lopullista paikkaansa. Olen kuitenkin supertyytyväinen, että pääsin näinkin pitkälle, sillä esimerkiksi asustelaatikoiden perusteellista  läpikäymistä …

Lisää...